Haluatko vapaaehtoiseksi ringeten MM-kisoihin 2022 Espooseen?

Vapaaehtoiseksi MM 2022 -kisaorganisaatioon Espooseen?

Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään ensi vuoden kisoista kaikkien aikojen ringeten MM-tapahtuma osallistumalla kisajärjestelyihin vapaaehtoisena!

Organisaatioon etsitään noin 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Oletko juuri sinä kiinnostunut MM-kotikisojen järjestämisestä? Haluatko saada ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osaksi kansainvälistä ringeten suurtapahtumaa, kurkistamaan kulisseihin ja tutustua muihin kisajärjestäjiin urheiluhenkisessä tiimissä?

 

“Jotta saamme aikaan unohtumattomat ringeten MM-kisat vuonna 2022 Espoossa, niin tulemme tarvitsemaan suuren joukon taustavoimia kisojen onnistumiseksi. Ilman vapaaehtoisia tapahtuman toteuttaminen ei olisi mahdollista, joten kannustankin nyt rohkeasti eri ikäisiä urheiluihmisiä, ottamaan yhteyttä ja ilmoittautumaan mukaan”, sanoo ringeten MM-kisojen pääsihteeri Ira Merivaara.

 

Tutustu avoinna oleviin vaihtoehtoihin täältä ja jätä hakemuksesi 15.12.2021 menessä, niin pääset rakentamaan tulevista MM-kisoista kaikkien aikojen ringettetapahtuman.

 

Tule mukaan vauhdikkaaseen joukkoomme!  Jätä hakemuksesi täältä.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

 

Mihin tehtäviin voi hakea?  
Vapaaehtoistehtäviä löytyy monipuolisesti mm. ottelutapahtumien avustajat, toimitsijatehtävät, lipunmyynti, turvallisuus, joukkueavustajan tehtävät, viestintä ja media, asiakaspalvelu, ensiapupalvelut sekä virallisten osallistujien kuljetuksiin liittyvät tehtävät. Kaikki tehtävät sekä niiden tarkemmat tehtäväkuvaukset löydät täältä.

 

Minkä ikäinen voi hakea? 
Vapaaehtoiseksi voi hakea aina kaikki yli 16-vuotiaat, jos olet innokas osallistumaan ringeten suurtapahtuman järjestämiseen Espoossa. Kokemukseltasi voit olla ensikertalainen tai useampien kisojen konkari. Odotamme vapaaehtoisilta reipasta ja asiakaspalveluhenkistä asennetta. Osa tehtävistämme vaatii erityisosaamista, kuten järjestyksenvalvojakortin.

 

Mitä vapaaehtoisilta odotetaan ja vaaditaan? 
Odotamme, että olet käytettävissä kisojen ajan yhdessä sovittujen aikataulujen mukaisesti. Oletamme, että sitoudut vapaaehtoistehtäviin. Työvuorojen kestot vaihtelevat tehtävittäin. Vapaaehtoisille tarjotaan työvuoroissa lämmin ruoka sekä virvokkeita. Lisäksi vapaaehtoiset saavat yhtenäisen kisavaatteen. Halutessasi saat todistuksen vapaaehtoistyöstä, jota voit hyödyntää opiskeluissa tai työnhaussa. Muutoin vapaaehtoisille ei makseta matkakuluja, majoitusta tai muita korvauksia koulutusten tai kisojen ajalta.

 

Mitä muuta vapaaehtoisen tulee ottaa huomioon? 
Ringeten MM-kisat pelataan Espoon Metro Areenalla ja Tapiolan jäähallissa 31.10-6.11.2022. Ringeten MM-kisat omistaa ja hallinnoi Kansainvälinen Ringetteliitto IRF. MM-kisojen järjestämisestä vastaa Suomen Ringetteliitto.

Lisätiedot: wrc22@ringette.fi

 

Miten vapaaehtoishaku etenee?
Vapaaehtoisten ensimmäinen haku on nyt käynnissä ja päättyy 15.12.2021. Tulemme olemaan hakijoihin yhteydessä sitä mukaan, kun hakemuksia tulee. Seuraavissa hakuvaiheissa täydennämme paikkoja tarpeen mukaan. Täydennyshakuja teemme projektivuoden mittaan.

Vapaaehtoisten ensimmäinen MM-kisakoulutus järjestetään Tie Huipulle -tapahtuman yhteydessä Vantaalla tammikuun lopussa. Tämän lisäksi tulemme järjestämään lisäkoulutusta kevään 2022 sekä vielä syksyn 2022 aikana tehtävistä riippuen.

 

Milloin työt alkavat? 
Vapaaehtoistehtävistä yhteystyökumppanuudet alkavat mahdollisimman pian. Pääosin tehtävät kuitenkin keskittyvät tapahtuman ympärille, joten hakijan tulee varautua olemaan käytettävissä 31.10-6.11.2022. Hakemuksessa pääset tarkentamaan, miten olet käytettävissä. Alkuviikon ottelut pelataan Tapiolan jäähallissa, mutta perjantaista sunnuntaihin ottelut pelataan Metro Areenalla. Toivomme, että olet jo hakuvaiheessa mahdollisimman sitoutunut toimimaan vapaaehtoisena vuoden 2022 Ringeten MM-kisoissa, sillä kisat rakentuvat aktiivisten vapaaehtoistemme ympärille.

 

Hae vapaaehtoiseksi kotikisoihin!
Siirry tästä hakulomakkeeseen

 

Lisätietoja: Ira Merivaara, wrc22@ringette.fi, p. 050 5282 505